Volter

No Return

Yläkulo Tuotanto 24.8.2012

CD / Digi

Spotify
Levykauppa Äx

A
1. Dance With Me
2. Ghost Town
3. San Francisco
4. Lazy Sundays
5. My Friend Paul
6. Bright Lights

B
7. Sunset Blvd
8. There Is No-One I Really Do Love
9. Good News/Bad News
10. No Return
11. Reaching For The Satellites

Tuottanut Volter
Masterointi Alho Audio Mastering

Antti Aittapelto (koskettimet, kitara)
Jani Matti Juhani (laulu, basso, kitara, koskettimet, rummut)
Henriikka Mäkelä (laulu 8)

Soundi ★★★★

”Antti Aittapellon ja Jani Tuovisen muodostama kymmenvuotias Volter on antanut ensialbumilleen hyvää aikaa kypsyä. Tämä selittänee ainakin osaksi sen, että No Return on kaikessa vanhanaikaisuudessaan ja naiiviudessaan kerrassaan hykerryttävä poplevy. Muovisia urkusoundejaan myöten kevyesti soiva No Return on iloinen ja ratkaisevasti aurinkoisempi kuin lopuilleen kääntymässä oleva kesä.” (Pertti Ojala)

Desibeli.net ★★★

”Jotain hieman muuta tarjoilee garageurku-ujelluksella varustettu Good News / Bad News, joka ei oikein luota Monkees-melodiaan eikä melankoliaan. Perässään soivan nimibiisin kanssa ne muodostavat hiukan kaavasta poikkeavan rockimman vaiheen paketissa. Päätösraita Reaching For The Satellites on ehkä levyn hienoimpia ja harmonisimpia biisikaunottaria, jossa Tuovisen Bowie-perimä pääsee loistamaan. Veikeä väliosa on piste i:n päällä – hieno lopetus hiukan epätasaiselle levylle.” (Ilkka Valpasvuo)

Noise.fi ★★★★

”Avausraita Dance With Me on ensimmäinen napakymppi ja napakan startin jälkeen on luvassa muitakin helmiä. Länsirannikon vapaammassa ilmastossa kaarteleva San Francisco, sekä vakaasti kersantti Pippurin jalanjäljissä asteleva Lazy Sundays ovat kumpainenkin todellisia muotovalioita, mutta vasta reipas Sunset Blvd iskee koskettimineen kaikkineen sinne maalin ylänurkkaan. Kaksi viimeistä raitaa, neliminuuttinen nimibiisi No Return sekä ainoana viiden minuutin haamurajan rikkova Reaching For The Satellites, muodostavat oman mikrouniversuminsa, aivan kuten 60-luvun viimemetritkin. Nimibiisissä kaksikko nousee trippaillen aina kiertoradalle saakka ja katsoo sieltä kaleidoskooppilasien läpi maailmaa. Päätöksenä kuultava Reaching For The Satellites lainaa puolestaan introssaan surutta Strawberry Fields Foreveriä, kunnes biisi lähtee rullaamaan melodiassaan kuin Bowie tai tämän tuottama Lou Reed parhaimmillaan.” (Mika Roth)

Takaisin diskografiaan