2014
Laulukieli vaihtuu englannista suomeksi ja taiteilijanimi Jann Wilde vaihtuu Jani Matti Juhaniksi. Black Sabbath -tyylisellä riffillä jyräävä ensimmäinen single Maailma ilman diktaattoreita soi YleX:llä viikon tehona.
2015
Suomenkielinen debyyttialbumi Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet LP julkaistaan 100 kpl vinyylipainoksena, kasettina ja CD:nä. Nimestään huolimatta kyseessä on sooloprojekti ja Jani Matti Juhani vastaa valtaosasta soittimia. Keikoille kokoonpanoon tulevat mukaan vanhat bändikaverit Kaide Luukkonen (The Neon Comets), Teemu Huopana (Rose Avenue) ja uutena Kimmo Vierimaa (Jeavestone).

“Erityisen nautittavan levystä tekee se, että niin sanotusti vakavampi aines ja ilkikurinen huumori vaihtelevat eri kappaleissa. Joskus näitä ääripäitä voi havaita jopa saman biisin aikana. Enimmäkseen Tuovisen tekemät kappaleet ovat hitikkään melodisia ja sanoitukset omaperäisiä. Kauniit ja viettelevät soi kuin vanha iskelmä. Maailma ilman diktaattoreita on silkkaa hippipsykedeliaa. Koko ihmeellinen keitos on toteutettu äärimmäisen taidokkaasti isolla kädellä vanhaa ja uutta tyylikkäästi yhdistellen.”
Antti Ervasti
Soundi 14.3.2015
2016
Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet solmii levytyssopimuksen turkulaisen Plastic Passionin kanssa. Kis Kis -albumi julkaistaan vinyylinä ja kasettina huhtikuussa. Poliittinen punkkia ja folkia sekoitteleva albumi saa ristiriitaisen vastaanoton. Keikkakokoonpanossa on tällä kertaa mukana Jani Matkala (kitara), Kimmo Vierimaa (rummut), Henriikka Mäkelä (laulu) ja Taneli Hiironmäki (koskettimet).

“Kis Kisin suorapuheiset folkrokkilaulut kuulostavat ensin vain ilkikurisen kepeiltä. Kun sanoituksiin syventyy, niistä löytää vakavia, suututtavia ja surullisia aiheita. Ne kertovat kaunistelematta sotahistoriasta, päivän politiikasta, median tilasta ja yksilötason tragedioista. Tekstit tuovat mieleen Leevi & The Leavingsin Gösta Sundqvistin salaa surullisen ja humaanin tavan katsoa maailmaa, mutta ovat poliittisempia.“
Ari Väntänen
Turun Sanomat 23.4.2016
Joulukuussa 2016 Jani Matti Juhani voittaa Okkultismia ja erotiikkaa -kilpailun kappaleella Rakkautta kuoleman kanssa. Kappaleessa on vain yksi sointu, sillä vasen käsi on pois pelistä peukalon jännetuppitulehduksen takia.
Kappaleen inspiraationa toimi Lou Reed, Kauko Röyhkä ja H. P. Lovecraft.
2017

Jani Matti Juhani palaa esiintymislavoille ja esiintyy ensimmäisillä Uusi Tampere -festivaaleilla Hiedanrannassa. Keikkakokoonpanossa tällä kertaa mukana Johannes Tolonen (basso), Kimmo Vierimaa (rummut), Antti Aittapelto (koskettimet) ja Sami Nissinen (kitara).

Playground Music julkaisee pitkäsoiton Taivaankanteen jäätyneistä linnuista syyskuussa 2017. Albumin on tuottanut Tero Alanko. Ensimmäisellä singlellä Maailmanloppuun asti Jani Matti Juhani duetoi yhdessä Anna Kuoppamäen kanssa. Levyllä on mukana vierailijoita, kuten Janne Laurila, Pekka Laine ja Okke Komulainen.


“Aidon ja uskottavan rakkauden ja kauneuden injektoiminen moderniin popmusiikkiin on vaativa haaste, mutta Jani Matti Juhani vastaa levyllään siihen epäröimättä, luontevasti ja tyylitajuisesti. Levynkannen visuaaliset retrovinjetit ja cover-raita Vähän ennen kyyneleitä ovat menneisyyden pophistorialliset vinkit. Muuten laulut ja niiden sovitukset kuulostavat poikkeuksellisen tuoreilta. Albumin biisijärjestys on hyvin harkittu. Aloitus on levollinen ja harras, mutta sekin voimistuu selkeäksi Tiedän mitä rakkaus on -ohjelmanjulistukseksi. Heti sen jälkeen käynnistyy viulun johdattelema lennokkaampi svengi ja rytmi. Ennen pitkää sulotunteiden taivaankannelle kertyy tummempiakin pilviä.”
Asko Alanen
Soundi 8.10.2017
2019

Yhteistyö Tero Alangon kanssa jatkuu ja PISTE-albumilla kuullaan A-puolella perinteisempää poppia B-puolen koostuessa pääosin krautrockin, ambientin, David Bowien ja Brian Enon inspiroimasta instrumentaalista taidemusiikista. Albumi julkaistaan kaiverrettuna 50 kpl painoksena, jonka toteuttajana toimii Royal Mint Records.


“Poliittisen pamfletin retrodesignkannella varustetun levyn ennakkosiivuna julkistettu Työläisen laulu on laulajan ohjelmanjulistus, joka ei kutsu kokoon poliittista rintamaa ja määrätyn puolueen äänestäjiä, vaan kiteyttää kasvavaan eriarvoisuuteen palaavan luokkayhteiskunnan syrjäyttämän yksilön tunnot ja sympatian kohtalotovereille. Visio kulkee herkän subliimisti läpi levyn sanoitusten ja soinnuilla maalailevien elektronisten kanvaasien. Upein emotionaalinen voima hehkuu kaihoisimmissa kappaleissa Helena, Sinä yönä ja Sua kaipaan, joissa tunnekuvaus, sävelmä ja sovitus hienovaraisine efekteineen ovat kauneimmin yhtä.”
Asko Alanen
Soundi 5.4.2019
2020
YLE Suomessa Pekka Laineen Ihmemaa -ohjelmassa kuullaan julkaisematon cover Mä tuskin vielä uskon (I Just Can’t Help Believin’). Pöytälaatikkoon tehty Elvis Presley -käännöscoverlevy muuttuu oikeaksi julkaisuksi Suomen Elvis Fan Clubin ja levy-yhtiö Ainoan kiinnostuttua tukemaan julkaisua.
Lopputuloksena on kaksi albumia, joista jälkimmäinen julkaistaan helmikuussa 2021.


2022
Jani Matti Juhani täyttää 40 vuotta huhtikuussa 2022 ja Ainoa julkaisee albumin Maailma palaa raiteilleen. Levy julkaistaan poikkeuksellisesti ensin vain CD:nä. Albumin teemana on Jani Matti Juhanin lapsuus ja nuoruus Riihimäellä. Monet sävellykset pohjautuvat artistin 15-vuotiaana kirjoitettuihin kappaleisiin, joiden innoittajana toimi 90-luvulla mm. brittipop ja TV:stä tullut The Beatles Anthology -sarja.

“Brittiläisyys on valjastettu positiiviseksi energiaksi ja moottori hyriseekin pitkin levyä tasaisilla kierroksilla, eikä pari hieman kummempaakaan numeroa sotke pasmoja pahemmin. Matka Englannista Suomeen on pitkä, muutenkin kuin kulttuurillisesti. Onneksi Jani Matti Juhani ei edes yritä sijoittaa tarinoitaan Lontoon tai Liverpoolin kaduille, vaan teksteissä vilahtelevat Hyvinkää, Vantaa ja artistin kotikaupunki Riihimäki.”
Mika Roth
Desibeli.net 14.4.2022