Kaikkien aikojen Manserock-biisi

syys 16, 2019

Mikä on kaikkien aikojen manserock-biisi? Se selviää Radio 957:n äänestyksessä.

Olen äänestyslistasta varsin otettu, sillä mukana on peräti kaksi sävellystäni. Kaunein päällä maan feat. Janne Laurila oli toinen single albumilta Taivaankanteen jäätyneistä linnuista. Kappaleella soolokitaraa soitti Pekka Laine ja rumpuja Kimmo Vierimaa.

Mukana äänestyslistalla on myös kappale Lover Lover Lover yhtyeeltä Jann Wilde & Rose Avenue. Se julkaistiin singlenä vuonna 2007 ja olisi todennäköisesti voittanut Euroviisut ellei sitä olisi diskattu.

Itse aion äänestää tottahan toki Kasevaa, joka on kautta aikain Suomen paras yhtye.

Lisää levyarvioita – Soundi, Karjalainen, Ilkka

Lisää levyarvioita – Soundi, Karjalainen, Ilkka

Elvistä suomeksi -albumia on arvioitu lisää mediassa. Vuoden ensimmäisessä Soundi-lehdessä Jari Mäkelä antoi albumille lämpimästi kolme tähteä ja totesi mm. "Hän ei sorru imitointiin, vaan esittää kappaleet omalla hunajaisella äänellään". Arvion löydät lehdestä ja...

Elvis elää! Tarja Närhin Iskelmäradiossa Elvis-spesiaali

Elvis elää! Tarja Närhin Iskelmäradiossa Elvis-spesiaali

"Synttärikakku on pöydässä, kahvit keitettynä ja ilmapallot puhallettu. Juhla Elvis Presleyn kunniaksi voi alkaa. Maailman ikonisin artisti olisi täyttänyt 8.1.2020 85 vuotta. Suomalaisia tulkintoja Elvis-hiteistä soittaa Tarja Närhi." Mukaan ohjelmaan pääsi...

Haastattelu Aamupostissa

Haastattelu Aamupostissa

Aamuposti haastatteli Elvari-levyn tiimoilta. Haastattelu löytyy lauantain paperilehdessä. Verkkoversio luettavissa tästä.

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi -albumi julkaistu!

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi -albumi julkaistu!

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi -albumi on julkaistu tänään! Löydät albumin digipalveluista, kuten Spotify ja Deezer. Albumi on saatavilla fyysisenä hyvin varustetuista levykaupoista, kuten Levykauppa Äx Rolling Records Swamp Music Jungle Records

Tässä ovat Kyltymättömät!

Tässä ovat Kyltymättömät!

Mukavaa vuotta 2020! Alkaneen vuoden kunniaksi ensimmäiset askeleensa ottaa upouusi yhtye nimeltä Kyltymättömät. Kokoonpanon muodostavat Sakari Preuss (laulu), Teemu Alajoki (rummut), Taneli Hiironmäki (koskettimet), Harri Mättö (basso/laulu) ja Jani Matti Juhani...

Jos joulu tuo rintaan rauhan -single nyt julkaistu!

Jos joulu tuo rintaan rauhan -single nyt julkaistu!

Jani Matti Juhanin joulusingle "Jos joulu tuo rintaan rauhan" (Blue Christmas) on nyt julkaistu digitaalisesti. Singlen kylkeen on julkaistu myös albumilta raita "Ootko yksin sä nyt" (Are you lonesome tonight). Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi -pitkäsoitto...

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä jouluna!

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä jouluna!

Jani Matti Juhanin uunituore joulusingle "Jos joulu tuo rintaan rauhan" (Blue Christmas) ja "Ootko yksin sä nyt" (Are you lonesome tonight) - molemmat Elviksen aikoinaan klassikoiksi tulkitsemia - julkaistaan Ainoan digijulkaisuna keskiviikkona 11.12.2019. Kappaleet...