Brett Anderson: Coal Black Mornings

Nov 24, 2018

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön JaniMattiJuhani (@janimattijuhani) jakama julkaisu

Sain hiljattain päätökseen yhden teini-iän suurimmista sankareistani eli Sueden laulajan Brett Andersonin kirjan Coal Black Mornings. Sen verran ohut kirjanen oli kyseessä, että päätin lukaista sen säästeliäästi tipoitellen. Välissä meni niin rankkaa scifiä kuin kaikenlaista aku ankkaa ja pakkausselosteita. Kaiken kaikkiaan Coal Black Mornings on kerrassaan erinomainen debytointi kirjailijana Brettiltä. Suosiovuosien sijaan kirja kertoi artistin lapsuudesta ja varttumisesta aikuiseksi. Kirja päättyy 90-luvun alkuun ja yhtyeen läpimurron alkuhetkille. Siinä vaiheessa kirjan sävy muuttuu myös selvästi perinteisemmäksi rokkibändibiografiaksi ja alkupuoliskon ankeiden tunnelmamaalausten haihtuessa vähemmän kiinnostaviksi. Brett Anderssonin monipuolinen ja rikas teksti sisältää rapsakkaa kuivaa peribrittiläistä huumoria, kauniin runollisia kielikuvia ja tarjoilee rutkasti myös samaistumispintoja. Köyhän perheen lapsi köyhän perheen ongelmineen. Kuinka paljon pienituloisuus lapsuudessa muovaakaan identiteettiä, arvomaailmaa ja unelmia? Kuinka paljon äänilevyt tuovatkaan sisältöä, merkitystä, viisautta ja venttiileitä elämään? Suosittelen kirjaa luettavaksi vaikka Sueden musiikki ei kiinnostaisikaan.

Arvioita Suomen Kuvalehdessä, Soundissa ja Ilkka-Pohjalaisessa

Arvioita Suomen Kuvalehdessä, Soundissa ja Ilkka-Pohjalaisessa

Elvistä suomeksi vol. 2 -albumi on huomioitu eri medioissa lämpimään sävyyn. Soundi-lehti antoi levylle 4/5. Voit lukea arvion tästä. Suomen Kuvalehden levytärpeissä albumi huomioitiin myös. Tsekkaa nosto tästä. Ilkka-Pohjalainen arvioi albumin myös. Tästä löydät...

Elvistä suomeksi vol. 2 nyt kaupoissa!

Elvistä suomeksi vol. 2 nyt kaupoissa!

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi vol. 2 on ilmestynyt 19.2.2021. Edellisen osan tapaan tälläkin kertaa saatavilla on vinyyli, CD, kasetti. Jokainen formaatti omalla värillä. Levyn on julkaissut Ainoa Productions. Voit tilata/noutaa levyn kotiisi...

Polttava rakkaus (Burning Love)

Polttava rakkaus (Burning Love)

Jani Matti Juhanin "Polttava rakkaus" on julkaistu tänään digisinglenä Ainoa Productionsin digikataloogissa! Kaikki sai alkunsa koronasta Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet oli juuri astumassa esiintymislavoille kahden vuoden hiljaiselon jälkeen, mutta korona...