Kis Kis -kiertuepäiväkirja

Tervetuloa lukemaan Kis kis -albumin julkaisukiertueen (2016-2016) tunnelmia.

Kis Kis -albumi sai alkunsa vuosi sitten keväällä. Tuolloin parilla keikalla oli soiteltu upouutta kappaletta nimeltä Hei kuule Mannerheim. Kappaleen poliittisen räiskyvyyden ympärille syntyi ajatus kasata poliittisesti räiskyvä EP. Tarkemmin sanottuna Pervitiini EP. Pervitiini eli tuo vanha sota-aikojen piriste tunnetaan myös nimellä metamfetamiini. Pervitiini-nimitys muodostui suomalaiseen suuhun sopivaksi Saksassa valmistetun Pervitin-tuotemerkin myötä. EP puolestaan on lyhenne sanoista Extended Play. Se on kestoltaan lyhyempi kuin pitkäsoitto, mutta pidempi kuin yhden tai kaksi kappaletta sisältävä single. EP on siis vähän sellainen välimallin julkaisu.

Siinä missä ensimmäisen Mustat Käärmeet -albumin äänitin käytännössä sooloprojektina vaatekomerossa, toista albumia lähdettiin työstämään duona treenikämpälle. Rumpali Kimmo Vierimaan (mm. Jeavestone, Janne Tapio, Untogethers, Kaide Luukkonen & Lupaus) kanssa meikämandoliino (mm. Jann Wilde & Rose Avenue, Jann Wilde & The Neon Comets, Turkka, Volter, The Saturnettes, Janne Tapio, Kaide Luukkonen & Lupaus) jyräsi nauhurille biisin toisensa jälkeen kahdella mikrofonilla. Pervitiini EP kasvoi lopulta räjähdysmäisesti LP-mittaan. Kalevan treenikämppä oli saanut purkutuomion ja tämä oli viimeinen tilaisuus taltioida pala rakennuksen taianomaista luonnollisen samettista äänimaisemaa. Kuulostaa hienolta. Todellisuudessa kyseessä oli vain ahdas, ruma ja tunkkainen teollisuusmiljöö. Ajatuksena oli tehdä Bob Dylanin Bringing It All Back Home -albumin teemaa hönkivä puoliksi sähköinen ja puoliksi akustinen albumi. Usein ajatuksilla on tapana kehittyä ja näin kävi tälläkin kertaa. Kappaleet kasvoivat jälkiäänitysten ja vierailevien muusikoiden panoksen myötä uusiin suuntiin ja lopulta kappaleita oli peräti 20. Näistä 14 päätyi varsinaiselle Kis Kis -levylle.

Julkaisun lähestyessä tuli aika kasata Mustat Käärmeet jälleen elävään muotoon. Erilaisten viritysten jälkeen kokoonpano asettui uomiinsa. Kimmo hyppäsi rumpujensa taakse, allekirjoittanut siirtyi sähkökitarasta sähköbassoon, punaisiin koskettimiin löytyi Taneli Hiironmäki (mm. Uncle Tan, Lord Est) ja kitaraan Jani Matkala (Mahonies, Janne Tapio). Ensitahdeista oli selvää, että homma toimi. Jääkiekkoilija Ville Niemistä mukaillen voisi todeta, että kitaristi soitti kitaraa, kosketinsoittaja koskettimia, rumpali rumpuja ja basisti bassoa. Ei ollut mitään epäselvää.

Alettii tekee nöyrästi töitä unelmie etee. Juotiin siinä työaikana unelmoidessa ykköskaljatkin.

Tampereen mukavimman keikkapaikan eli O’Hara’s Freehousen mainio väkkärä Nipa Nyman palluroi meille suklaakalenteristaan merkinnän ja Kis Kisin julkaisupäiväksi ruuvautui 22. huhtikuuta. Kun seuraavalle päivälle järjestyi Turun Dynamo, niin peräkkäisten päivien kiertue oli syntynyt. Kun toukokuun kolmannelle päivälle lukkiintui vielä Helsingin Bar Loose, niin kiertue sisälsi jo välipäiviäkin kuin isommat rundit konsanaan.

Lähestyvään kiertueeseen varustauduttiin tarvittavin valmisteluin. Näistä mainittakoon esimerkiksi kaksi tärkeää sijoitusta soitinpuolella eli viritysmittariin ja bad monkey -säröpedaaliin virtalähteiksi sijoitettavat 9v laatikkoparistot. Nämä löytyivät musiikkikauppa K-marketista ja kompaktin kokonsa myötä kulkivat oivasti ja miehekkäästi olkalaukussa. Olkalaukku on kyllä kätevä. En muuten 15 vuotta sitten päässyt Jyväskylän Freetimeen sisälle olkalaukun takia. “Vain naiset pääsee laukkujen kanssa, yhyhyhy”, totesi portieeri ja näytti siltä, että hänen miehisyytensä oli kiinni sinitarralla. Viitisen vuotta sitten Tampereella Vikkulan portsari kehoitti myös jättämään olkalaukun narikkaan. Mikä idiootti.

Ohjelmisto lutviintui hetkessä kasaan Hiironmäki-Matkala-Tuovinen-Vierimaa-kokoonpanolla. Ensimmäiseltä välimallin EP:ltä valittiin settiin peräti kolme biisiä, ekalta levyltä peräti kolme ja uudelta levyltä peräti kuusi. Lopulta peräti yksi uusista putosi tiivistämisen tieltä. Hyvä keikkahan kestää mieluummin alle sen 45 minuuttia kuin yli. Sama koskee albumeita. Yleensä puolessa tunnissa homma tulee selväksi. Less is more. Yngwie Malmsteen menkööt kotiinsa.

Biisivalinnoissa noudatettiin hyväksi havaittua kaavaa: Helpot soitetaan. Opeteltavaa tuli kullekin kyllä kylliksi kertarysäyksellä. Kymmenen vuotta sähkökitaraa keikoilla soittaneena tartuin bassoon aluksi hiukan epäröiden. Levyillä olen soittanut kyllä bassoja ja ystävieni bändeissä jeesaillut, mutta laulannan kera livenä pompottelu ei ollut tuttua. Se oli uusi maailma, mutta huomasin pian löytäneeni muusikkona keltaisen tiilitieni. Nöyrästä taustarämpyttäjästä pääsin kertaheitolla kokonaissoundin megalomaaniseksi perseeksi. Jokainen soittaja hallitsi tonttinsa sen verran suvereenisti, että koko paketti oli läjässä jo parin treenikerran jälkeen. Iän myötä tällaista ammattitaitoa oppii arvostamaan. Ei sitä jaksa enää oppia harjoittelemaan, vaan harjoitella oppiakseen. Luen mieluummin hyvää kirjaa kuin jauhan treeniksellä jotain rokkia lämpimiksi.

Setin hahmottuessa pyysimme Henriikkaa keikoille mukaan laulamaan toista ääntä. Muiden muassa ensimmäisellä Mustat Käärmeet -levyllä ja sitä edeltäneessä The Saturnettes -projektissa vaikuttanut Henriikka Mäkelä suostui. Nyt olimme viisikko eli tuo Enid Blytonin kirjoista tuttu rikoksia ratkova lapsista ja eläimistä koostuva ryhmä.

Hämeenpuiston O’Hara’s on puitteiltaan kaksikerroksinen ja hiljattain laajentunut asiakaspaikkoja ja käymälöitä sisältävällä lisäsiivellä. Yläkerran rattoisasta bubista pääsee rappusia pitkin alakerran kellarimaiseen soittomiljööseen. Tuttu baarimikko Toni laski hanoista soittajille soppaa ja pian Mustat Käärmeet 2.0. oli ensimmäistä kertaa tositoimissa soundcheckissä ja valmistautui soittamaan ennen illan päättänyttä Black Magic Sixiä. O’Hara’sissa on hyvä ja monipuolinen olutvalikoima olueiden ystäville. Myös siideripuolelta löytyy hanoista mainiot Magners ja Blackthorn. Suosittelen pistäytymään.

Ennen O’Hara’sia vierailimme Levykauppa Äxässä. Soitimme neljä kappaletta (Hei kuule Mannerheim, Pop Media, Uuno Turhapuro tappaa itsensä, Talvisota tulee taas) kahden akustisen kitaran, tamburiinin, rytmimunan ja huuliharpun säestyksellä. Kis Kis -vinyyliä ja kasettia löytyy Äxän myymälöistä ja tilauslistoilta. Suosittelen pistäytymään sielläkin.

Seuraavana päivänä kutsui Turku ja keikka kera Tyynyjen. Automusiikkina toimi mm. Sister Flon mainio The Healer -albumi. Hennon aurinkoinen kevätpäivä muuttui kuitenkin infernaaliseksi takatalveksi puhkaistuamme Turun ilmakehän. Räntä piiskasi asfalttia ja vesi vihmoi räystäiden kautta hämmentyneiden åbolaisten päälle. Ja nyt myös neljän manselaisen. Vilahdimme turvaan levykauppa 8raitaan ja ostimme läjän äänitteitä. Mukaamme tarttui mm. Scott Walkerin Drift, Emitt Rhodesin Rainbow Ends, Dylanin Nashville Skyline, Sturgill Simpsonin A Sailor’s Guide To Earth, John Hiattin Bring The Family, Townes van Zandtin Flyin’ Shoes,  Riston Sähköhäiriöön, TV-Resistorin Serkut rakastaa paremmin, Charles Bradleyn No Time For Dreaming ja War on Drugsin Slave Ambient.

Nautittuamme ravintoa heilahdimme Dynamon tiloihin. Soundcheckit käynnistyivät. Vieraileva tähtivokalistimme Henriikka seurueineen saapui paikalle suuren maailman meininkiin sopivasti juuri ennen ovien aukeamista. Homma oli valmis taputeltavaksi ja taputettavaksi.

Kolmas keikka koitti Helsingissä.  Bar Loosen Katriinamiesklubi toimi pienimuotoisen julkaisukiertueemme päätöksen tiivistunnelmaisena näyttämönä. Esiinnyimme yhdessä kera yhtyeiden Nok Nok ja Non-fictional Koikkalainen. Matkaan pääsimme turvallisesti Jan “Jankki” Niskan kyydittämänä. Logistinen ja äänellinen ammattimies Jankki on tuttu crew jo aiempien englanninkielisten bändieni ajoilta 2008. Yhteiseen historiaan mahtuu niin hilpeä Twisted Sisterin lämppäys lempääläläisessä ostoskeskuksessa kuin konerokkia Kalajoen hiekkasärkillä.

Ystävällinen vastaanotto Katriinamiesklubilla siivitti Mustat Käärmeet heittämään jopa encoren. Lonkalta veivattu mystinen (myskinen?) nettihitti Paholainen panee Sipilää perseeseen (ilman voinappia) sai tuta kantaesityksensä. Kiertue päättyi iloisiin tunnelmiin ja hymyt koristivat kasvoja.

Henkilökohtaisesti onnistunut paluu keikkalavoille oli erittäin mieluisa ja suorastaan helpottava kokemus. Se tuntui paluulta jälleen ruotuun, sillä eihän nämä asiat koskaan sormia napsuttelemalla synny. Syksyllä 2015 näytti jo hetken, että Käärmeet ajautuu levytyssopimuksesta ja uudesta äänitteestä huolimatta silkaksi yhden miehen pöytälaatikkoprojektiksi. Jollaisena se tosin alkoikin, mutta toisin kuitenkin kävi. Moni albumin kappaleista puhkesi todelliseen kukkaansa vasta nyt keikkasovitusten myötä. Esimerkiksi akustisesti levytettyjen siivujen Pop Media ja Uuno Turhapuro tappaa itsensä jyräävät bändisovitukset saivat kiitosta useaan otteeseen. Palautetta tuli myös teksteistä, joita tunnuttiin kuuntelevan korvat höröllä. Göstä Sundqvistiin verrattiin Turun Sanomia myöten. Musiikkia verrattiin Beatlesiin. Onko teitä koskaan verrattu neroihin? Miten siihen tulisi reagoida? Mennä vuoren rinteelle, levittää kätensä ja huutaa I HAVE THE POWER? Ehkäpä tyydyn myhäilemään ärsyttävästi.

Tuhannet kiitokset kaikille. Tästä on hyvä jatkaa. Mustat Käärmeet is let’s born again.

Kokonaan teidän

Jansku